sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Matkakuumetta

Kaikki lähti hetkellisestä päähänpistosta. Kaksi vuotta ehkä liiankin tylsää elämää eläneenä kaipasin elämääni jotain uutta, jännittävää ja ylipäätään edes jotakin tapahtumaa. Kouluihin hain tämän kevään hauissa, toivoen pääseväni edes johonkin opiskelemaan, päätin alkaa suunnittelemaan jotakin matkaa, jotakin uutta.
Pohdittuani mitä elämältäni haluan, mitä haluan tehdä ennen kuin jumitun työnorjaksi. Olen aina halunnut lähteä yksin matkalle, seikkailla, testata omia rajojaan. Ajatus Suomen ympärysmatkasta on aina kiehtonut, mutta vähäisen rahatilanteen ja elämän tilanteen vuoksi on se ollut vain haave. Kunnes tänä keväänä tajusin elämäni tulevan risteyskohtaan, jolloin se muuttuu, jolloin tulee suuria muutoksia. Tajusin mahdollisuuteni olevan nyt.
Asuntoautolla Lappiin. Asuntoauton olen jo vuokrannut, vuokra aika alkaa heinäkuussa ja matkaan on varattu aikaa noin kuukausi. Olen intoa täynnä ja enemmän kuin jännityksen sekavissa tunnelmissa. Tämä blogi levätköön ennen matkan starttaamista, mutta lähtöä edeltäviä tunnelmia päivittelen.
Tänä kesänä on minun vuoroni seikkailla ja koska en jaksa joka ikiselle sukulaiselleni, tuttavalle tai kaverille erikseen kertoa mitä teen ja missä, loin blogin. Tästä tulee matkakertomukseni, päiväkirjani, kuvagalleriani. Tänne jaan matkan ilot ja surut, yllätykset ja odottamattomat käänteet, kaiken mitä tämä karavaanari kokelas kokee matkansa aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti