Kani jota eniten vitutti kaikki

Päivä 17. Torstai.
Kilpisjärvi

Mä olen saanut kovaluontoista kritiikkiä siitä että blogimerkinnöissäni en tuo tarpeeksi esille matkakumppaniani, kania joka kuin pakosti on raahattu tälläiselle matkalla. Mutta nyt, koska emme tänään ole muutenkaan mitään muuta puuhanneet kuin uppoutuneet Youtuben ihmeellisen maailmaan, niin kääntäkäämme katseemme siihen taustavaikuttajaan, Viltsuun, kaniin jota eniten vitutti kaikki.

Kaikessa kokonaisuudessaan Viltsun matka on hyvin sujunut. Tosin hyvin usein vastahakoisesti on kani pikkuhäkkiin tullut ja muutamaan kertaan esittänyt kuollutta jotta saisi huomiota. Monet tämän blogin lukijoista tuntevat Viltsun, Viltsun maine on kiirinyt moniin paikkoihin asti ja siitä on nopeaan tullut kuin kaikkien kani. Ketään ei enään kiinnosta mitä minulle kuuluu, kaikki vaan kysyy että mites Viltsu. Tältää tuntuu kai olla mamma. Mutta ihanan lutuisen valkoisen karvapeitteen ja ruskeiden korvien alla asustaa todellisuudessa riiviö, riiviö joka saa mamman välillä riekaleiksi. Tämä kiusankappale tietää kuinka saada huomiota ja huudot niskaan.

Yksi hyvä huomionhaku temppu on sanomalehden repiminen, varsinkin keskellä yötä. Keinoin saa ainakin heinää tai vettä lisää, hyvällä tuurilla porkkanan. Toisena on kulmavessan repiminen, jo aikojen saatosta kun neiti minun huusholliini tuli olen teipannut visusti kulmavessan kiinni seinämään, ettei se joka aamu nökötä keskellä häkkiä. Nihkein hampain on neiti hyväksynyt teippausmetodin.

Rapsutuksia neiti toki rakastaa, ja niitä onkin jatkuvasti kerjäämässä, mutta jos hieman saa käden syrjää nuolaista, niin aina parempi. Eli ihmiset jolla on hirmuista stressiä tai muuten vaan tarvetta päästä tyydyttämään eläimen rapsutus tarpeita, niin yhteydenotot kommenttiboksiin kiitos.

Kaikenlaisia ruokia Viltsu mielellään maistelisi, monet palat olen joutunut antaa tälläkin matkalla rieskaa maistiaisiksi, mutta kaikkea sokerista neiti himoitsee. Kerran erehdyin antaa maistaa suklaamuroa ja siitäkös neiti innostui. Heinä silti kuuluu tärkeänä osana ruokavalioon ja sitä on ainakin tällä matkalla kulunut kohta jo kolme pussillista. Vesi maistuu sillointällöin ja sitä osataan täällä nykyään kerjätäkkin.

Asuntoautossa on hankalaa päästää kania juoksemaan, sillä kokolattia matto. Moneen kertaan neiti katseleekin haikeana että voikun pääsisi ulos pieneltä tuntuvasta häkistä, mutta tänään kun tein hienon jatkohäkki viritelmän, niin siitä ei tunnuta olevan kiinnostuneita sitten pätkääkään. Itse olen enemmän innoissani kun koko kani konsanaan. Kiitosta vaa.

Mutta kaikkien niiden hermostumisien ja hermoromahdusten jälkeen osoittaa Viltsu aina sen ihanan puolensa ja voittaa minut kerta toisensa jälkeen puolelleen. Ja koska puhelin ja kamera tulvii yli jo tämän valkokarvapeitteisen silkkiturkin kuvia, niin jaan niitä nyt osan teidän kanssanne. Enjoy.

Ja porkkanoita saa lähettää lisää t.Viltsu.
Pps. Hakekaa mut pois tästä helevitin albaaniasta saatana t. Viltsu
ppps. auttakeeeeee täällä ei saa ees viinirypäleitä t.Viltsu

 Vastauksena kysymykseen, kyllä, kanini makaa aina kun mahdollista, eli aina

Kuinka Viltsu todennäköisimmin minut ja hänet näkee: (siis mä oon se pienempi ja kissa)

Edes takasin

Päivä 16. Kello 22.59
Kilpisjärvi

Edellisen blogimerkinnän jälkeen lähdin katsomaan muistomerkkejä jotka on pystytetty Lapin sodan muistoksi. Muistomerkeille piti hetken aikaa kävellä pientä metsäpolkua, mutta kumma kyllä jalat eivät asiaa pahemmin hakoneet vastaan. Molemmat muistomerkit olivat kiviin kiinnitettyjä laattoja, toisesta ei saanut millään hyvää kuvaa, mutta jälkimmäisestä sain. Lukemani mukaan Lapin sodassa menehtyi yli 700 suomalaista sotilasta.

Muistomerkeiltä lähtiessäni suuntasin jostain syystä Norjaan. Lähes tulkoon heti rajan ylitettyäni kaduin päätöstä. Maisema ja maasto muuttui kuin silmänräpäyksessä, ihan kuin joku olisi päättänyt että tältä näyttää Norja ja muokannut sitä heti rajan määrittämisen jälkeen. Samointein sain esimakua siitä mitä ovat vuoristo tiet ja rotko tien vieressä, korkeanpaikan kammoiselle ei mikään herkullisin paikka Etsin nopeasti kääntymispaikan ja lähdin takaisin, tosin muutaman kuvan kerkesin nappaamaan.

En ymmärrä miksi pistän itseäni ajamaan Norjan puolta, sillä tällä matkalla suuriosa ajo kokemuksista Norjan puolelta eivät ole olleet kovin hyviä. Halusin vain takaisin Suomeen. Minua on ihan turha ikuna kuunaana koskaan pyytää lähteä Norjaan ajamaan asuntoautolla, ei ei. Tämä riittää.
Jotain hyvää kuitenkin siitä oli että päätin lähteä Norjan suuntaan, sillä sattumoisin ohitin Ahdaskurun museosillan, ainoan sillan joka on säästynyt Lapis sodasta. Ei silta kummoinen ollut, mutta tulipahan nähtyä.

Ajettuani takaisin menin takaisin Kilpisjärven rantaan ja istuskelin siellä kivellä ainakin parikymmentä minuuttia, rauhoittavaa, mutta kylmää.
Yöksi tulin takaisin samalle leirintäalueelle, yksi ulkomaalainen nainen auttoi minua peruuttamaan auton paikalleen,ja onnistuin laittaa auton tälläkin kertaa vinoon. Ikkunat oeln täksi yöksi tukkinut hieman paremmin ja äsken täällä oli melkeimpä lämmin (!). Kohta nukkumaan, ensin katson kyllä yhden dokumentin loppuun.
Ja joku norjlainen tykkäsi kuvastani instagramissa, jeij

 

Kilpisjärven rannalla

Päivä 16. Kello hieman yli kaksi.
Kilpisjärvi

Aamu alkoi viileissä tunnelmissa, yöllä lämpötila oli laskenut paikkapaikoin jopa seitsämään asteeseen. Olin illalla tukkinut , tai ainakin yrittänyt tukkia, ikkunoita joista viima veti. Edelleenkään en ole saanut lämmitintä toimimaan, aamusta soitin vuokraisännälleni ja kysyin miten lämmitin toimii, ja koska hänen ohjeillaan en saanut laitetta käynnistymään, niin nyt pelkään että olen rikkonut kyseisen laitteen. Päätin lähteä pois leirintäkeskuksesta, vein sähkötolpan avaimen respaan ja maksoin olo ajastani. Tosin sanoin että ehkä palaan jo seuraavaksi yöksi.

Tyhmänä tosin lähdin ajelemaan Kilpisjärven keskustaa edestakaisin vihaisena itselleni. Mietin jo sitä kustannus maksua jonka saan lämmittimestä. Ajoin holtittomasti, tietämättä mihin menisin. Pysähdyin hetkeksi kaupan pihaan. Päätin rauhoittua, sillä tiesin että turhautumiseni johtuu myös siitä että auto on kuin hävityksen kauhistus. Ajoin Mallan kansallispuiston P paikalle ja siivosin auton. Tuuletin matot ja vaihdoin Viltsulle puhtaat sanomalehdet. Olo oli heti paljon parempi, enkä halua nyt lämmittimestä murehtia, yritän saada sitä toimimaan.

Lähdin ruokakauppaan, koska en ollut syönyt mitään aamupalaa, vaikka kello olikin jo melkein yksi. Ostin itselleni aamupala tarvikkeet sekä Viltsulle porkkanaa ja ajoin läheiselle P paikalle aivan Kilpisjärven rantaan. Tuuli on kova, säätiedotuksen mukaan voi tuulla ainakin seitsämän metriä sekunnissa. Söin aamupalani ja lähdin tutkimaan lähemmin rantaa. Melkeimpä harmittaa etten koko reissulle ottanut mukaan pipoa, sillä täällä sitä todellakin tarvitsisi. Villasukkanikin olen hukannut. Tuuli keinuttaa jatkuvasti autoa ja jostain tulee pieni tuulen vire sisään. Rannassa oli suhteellisen kylmä, mutta maisemat sitäkin upeampia.
Saanan huippu on kokonaan pilvien peitossa.

 

Pizzaa

Päivä 15. Kello niin paljon että väsyttää ihan pirusti.
Kilpisjärvi

Edellisen blogimerkinnän jälkeen suuntasin saunaan. Täällä on yleiset saunavuorot klo16-21, sauna oli siisti ja iso. Jo pukutilassa törmäsin vanhempaan naiseen jonka kanssa jäin hetkeksi keskustelemaan, kerroin matkastani ja kuulin taas taivasteluja siitä kuinka rohkea olen. No kai mä sit oon. Hän lähti pois saunalta ja mie suuntasin sinne. Aa, rentouttavaa. Hetkeä myöhemmin saunaan tuli toinen nainen, hänen kanssaan jäimme juttelemaan moniksi minuuteiksi. Hän kertoi olevansa Helsingin läheltä, sekä kertoi mitä reittejä he olivat tänne päätyneet.

Menin takaisin autolle, puhuessani puhelimessa ohi jolkotteli poro lauma, en kerennyt siitä kuvaa nappaamaan, mutta eilen varmaankin sama lauma meni ohi, joten laitan tähän nyt eilisen kuvan.

Meinasin ensin lähteä käymään kaupassa, mutta sitä varten olisi pitänyt irroittaa sähköjohto yms yms. järjestää tavaroita yms. Joten tyydyin menemään leirintäalueen ruokalaan ja tilasin pizzan. Väsyneenä en jaksanut jäädä ravintolalle syömään, joten ostin mukaan. Laiskaa, tiedän. Nyt nukkumaan, tosin ensin katson muutaman Pasila jakson.

Kolmen valtakunnan rajalla

Päivä 15. Kello vähää vaille kuusi illalla.
Kilpisjärvi

Warning! Tämä blogi sisältää aivan helevetisti kuvia.

Aamulla herättiin aikaseen ja jo noin puoli kymmenen olin odottamassa venettä joka veisi lähelle kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Aamu oli viileä, lämpötila tuskin ylitti edes kymmentä astetta. Veneessä oli onneksi sentään lämmin. Yhden suunnan matka maksoi tosin niinkin paljon kuin 20 euroa, mutta suuremmitta suruitta sen maksoin. Kohteena oli ensimmäisessä kuvassa oikeassa laidassa oleva Malla tunturi, ihan huipulle tosi ei ollut tarkoitus kiivetä vaan merkittyä reittiä kävellä takaisin leirintäkeskukselle.

 I'm ready! Vielä en tiennyt mitä ihmettä olin yrittämässä.

 Keskimmäisenä näkyy Saana, sinne olisi päästävä.

 Kolmen valtakunnan rajapyykki; tässä kohtaavat Suomi, Norja ja Ruotsi. Hej, Hejdå ja niin edelleen.

 Pienen nyppylän huippu, tunne kun pääsi pois kitukasvuisten koivujen seasta upealle näkymälle, oli mahtava.

 Ei muute ollu itikoita, tuuli kävi sen verran voimakkaana että ärsyttävät inisijätkin katosi.

 Eteen tuli ongelma, tunturipuro. Yritin ainakin viisiminuuttia etsiä sopivaa ylityspaikkaa. Kivet näyttivät liukkailta, eikä hyppääminen tullut pieneen mieleen. Vaihtoehtoja oli kolme, hypätä ja murtaa vähintään nilkka, kastella kengät tai kävellä paljainvarpain läpi. Valitsin viimeisen. Kylmää oli, hyrrr. Jalkapohjani kylmyydestä päätti jotenkin krampata ja melkeimpä loppumatkan sitä joka askeleella särki, mutta yritin olla antamatta sen lannistaa.

 Teitä on varoitettu!

 Toinen vastaantullut este, vesiputous ja entistä suurempi tunturipuro. Piti kiivetä heiveröisiä kiviä pitkin puron yli, välillä peläten horjahtamista.

 Taas jonkin paikan huipulla, jossa pidin pienen tauon. Tosin tunturipurosta ärsyyntynyt jalkani päätti taas alkaa vittuilemaan ja seuraavat pari-kolme-neljä kilometriä olivat suoranaista tuskaa.

 PORO! tai kaks.

 Kokoajan kuuli jonkin linnun sirkutusta ties mistä puskista, yksi uskaltautui silti hieman näytillekkin.

Viimeiset kaksi ja puoli kilometriä olivat tuskaa, täyttä tuskaa, olin väsynyt vihainen itselleni mutta samalla  ylpeä itsestäni. Lonkkia särki ja jokainen askel tuntui kamalalta. Sitkeästi taivalsin eteenpäin, halusin vain autolle. Viimeinen kyltti oli että 0,5 km leirintäkeskukselle, ei vitussa ollut, tai ainakin matka tuntui ikuisuudelta. Se helpotus ja tunne kun pääsi autolle nostamaan jalat ylös. aaaaaah. Ja kuinka monta kilometriä taakse jäi? Seitsämäntoista ja puoli. Seitsämäntoista ja puoli vitunkilometriä. Anteeksi. Saattaa kuullostaa vähältä, mutta maasto ei tehnyt asiasta yhtään helpompaa, hirmuisia mäkiä, jatkuvaa kivikkoa, ylös, alas, sivulle... Nyt  olen saunaan menon ansainnut.

Saanan juurella

Päivä 14. Kilometrejä takana 2169
Kilpisjärvi

Huonosti ja katkonaisesti nukutun yön jälkeen päätin lähteä ajamaan mahdollisimman nopeasti herättyä. Ilma oli suotuisa, aurinko paistoi ja liikennettä oli vähän. Muutama poro matkanvarrella näkyi ja jossain vaiheessa tiessä alkoi olemaan paljon kuoppia. Ukkonen jyrisi muutamaan kertaan ja parinkymmenen kilometrin ajan satoi vettä oikein kunnollakin. Sydän meinasi pysähtyä kun vastaan tuleva bemari ajoi keskellä tietä, mutta tajusi ajoissa väistää. Suuri osa autoista oli norjalaisia, eikä kaikki asuntoautot moikanneet.

Mutta maisemat oli huikeat. Taas jälleen kerran hoin ettei tälläistä voi olla Suomessa, ei vain voi. Tosin osa tuntureista oli Ruotsin puolella, sillä tie kulki aivan suomen ja Ruotsin rajan tuntumassa. Täällä ilmoitetaan lähestyvästä kylästä tarkalleen kymmenen kilometrin välein.

Viimein saavuin Kilpisjärvelle, jäin hetkeksi aikaa kaupan pihaan katsomaan karttaa, en hahmottanut missä olin. Jatkoin kaupalta vielä hieman, noin viisi kilometriä, eteenpäin, vastaan tuli toinen leirintäalue. Yhden yön hinta 24,5e, ei paha, joten tähän jään. Saatan tosin siirtyä muutaman yön jälkeen aikaisemmin olevaan leirintäalueesee, se olisi ollut lähempänä keskustaa.

Mutta tämä leirintäalue on aivan Saana tunturin juuressa, tai niin ainakin ymmärsin, mikäs muukaan tuo valtava tunturi takanani olisi. Ruotsin puolen tunturit ovat aivan pilvien peitossa, eikä lämpötilakaan lämpöennätyksiä hivo. Yöksi on luvattu alle kymmentä astetta lämmintä, joten pitää ajoissa sulkea kaikki ikkunat ja ehkä laittaa lämmitystä päälle. Sadetta vielä äsken ripotteli. Autoni on ihan hyvällä paikalla, onnistuin sen vain laittamaan hieman vinoon että tuntuu välillä että auto kaatuu kyljelleen, mitä se tosin tuskin tekee, mutta koputetaan puuta. Kohta voisin mennä laittamaan hieman ruokaa itselleni ja jos huvittaa niin käydä kävelemässä hieman.
Viltsun mielipidettä monta tuntia kestäneelle pienessä häkissä istumiselle ei tarvitse edes kysyä.

Kuvia matkan varrelta:

 Turisteilta osataan rahastaa, 2,5 e letusta -.-