maanantai 4. elokuuta 2014

Terveiset Sirkkakoskelta!

Päivä 21. Maanantai
Sirkkakoski

Yö meni katkonaisesti nukkuen, muutaman tunnin välein heräillen ja pyörien. Ilma oli kuuma sekä tunkkainen, kaikki ikkunat piti olla auki. Heräsin kuitenkin ennen herätyskelloa vihaisena sekä kärttyisenä. Asiaa ei helpottanut että naapurin kakarat leikkivät jo äänekkäästi pihalla. Laitoin Viltsun pihalle jotta saisin siivota rauhassa. Neiti tosin hieman kapinoi sillä yöllisen sateen jälkeen maa oli hieman mutainen. Saatuani auton kasaan ja siivottua niin suuntasin Pellon keskustaan.

Olin eilen saanut äitiltä sukulaisten numeroita. Äitinäitin siskolle Leenalle soitin. Tosin pitkään istuin puhelin kädessä, miettien soittamista, muutamia vuosien takaisen puhelinmyynnin kokeilun pelkään uusiin numeroihin soittamista. Pelkoni oli turha, heti puhelimeen itseni esiteltyä sain iloisen vastauksen. Kerroin olevani Pellossa ja kysyin että saisinko tulla käymään. Etsin netistä osoitteen ja starttasin auton. Mutta kiitos nykytekniikan meni navigaattori maaseudusta sekaisin ja ohjasi väärään pihaan. Kuitenkin pihassa ollut mies osasi neuvoa minut ajamaan oikeaan paikkaan.

Viimein saavuin oikeaan osoitteeseen. Lapsuuden mielikuvat paikasta karisivat välittömästi, muistin että tässä olisi ollut lähellä porotila. Leena odotteli minua iloisena ovensuussa. Menimme sisälle pullakahveelle ja vaihdoimme kuulumisia. Ihana olla täällä, viimekerrasta on hyvinkin kulunut yli seitsämän vuotta. Näin paljon vanhoja valokuvia ja säikähdin jo kaappikellon soittoa. Erkki (Leenan mies) on kalassa ja tulee myöhemmin. Viltsu pääsi pihalle syömään ruohoa ja siellä Se istuskelee tyytyväisin mielin. Jäänkö tähän yöksi, en vielä tiedä, pois en moneen tuntiin ainakaan halua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti