Karavaanarikokelas: Saanan valloitus

Päivä 18. Kello melkein viisi
Kilpisjärvi

Ennen lukemista, klikkaa tästä aiheeseen sopivaa musiikkia: (ei välttis toimi mobiililaitteilla)

Yö oli lämmin, tai lämmin siihen verrattuna mitä se on tällä viikolla muuten ollut. Suhteellisen pian herättyä päätin lähteä Saanalle. Se tunturi kuin kutsuvasti on koko täällä olo aikani kuin huutanut nimeäni ja olenhan kaikki yöt Saana tunturin juurella ollutkin. Sain muutamia kommentteja siitä että kannattaa kiivetä Saanalle, joten otin haasteen vastaan. Alkumatka oli tuskallinen, jalat vielä nukkumisesta väsyneet ja heti alkoi ylämäki. Noin kilometrin käveltyäni saavuin jo melkein kuuluisille Saanan portaille, huhujen mukaan niitä on yhteensuuntaan yli 700. 740 plusmiinus kolme, laskin tulomatkalla. Kiipesin portaita vähänväliä hengästyneenä istahtamaan, tuskallista, meinasin jo ensiaskelmilla antaa periksi, mutta mielikuva siitä että saan blogiin hyviä kuvia antoi jostain kummasta energiaa. Enkä halunnut luovuttaa vaikka keho huusi halleluujaa, mutta mieli meni sitkeästi eteenpäin. Portaiden jälkeen alkoi kivikkoinen ylämäki jota oikeastaan oli koko matkan. Välillä jyrkempää kohtaa, välillä tasaista ja hyvällä tuurilla pientä alamäkeäkin. Yhden suomalaispariskunnan kanssa pysähdyinkin hetkeksi keskustelemaan, kun kysyin heiltä että oliko huipulle vielä pitkämatka, ei kuulemman ollut. Jatkoin siis eteenpäin.
Kuvia ennen huipulle pääsyä:

Viimein huippu häämötti, huippu oli kuin iso kivikasa jota on ilmeisesti monet matkailijat kasanneet vuosien varrella. Lisäksi siellä oli vieraskirja johon sai laittaa nimensä, no miehän laitoin, jokin todiste huipulla käynnistäni. Mutta maisemat olivat upeat 360 asteen mitalta koko Lappi, Norja ja Ruotsi avautui edessä, näki kaukaisuudessa olevia lumipeitteisiä tuntureita. Tuuli kävi kovana ja piti laittaa päälle tuulitakkin, jonka olin onnekseni mukaan ottanut. Maisema oli upea.