perjantai 8. elokuuta 2014

Tiukkapipo Kalajoen maisemissa

Päivä 25. Kilometrejä takana 3377
Kalajoki camping alue

Päätin lähteä ajamaan Kalajoen leirintäalueelle, matkaa oli vain reilu 100 kilometriä. Puolessa välissä matkaa alkoi vietävästi väsyttämään, kirosin edessä olevaa matkaa. Navigaattorikin päätti tiltata.

Viimein saavuin Kalajoelle. Pyörähdin keskustassa, mutta puhelimesta katsoessani tajusin kääntyneeni liian aikaisin, ei siinä mitään, mennään vaan hieman eteenpäin. Eteen tuli info taulu Kalajoen hiekkasärkistä, pysähdyin sitä lukemaan, mutta missään ei ollut kohtaa että olet tässä, päättelin että on mentävä eteenpäin. Noh, kiitoksia aivan paskan kylttiohjeistuksen, ajoin risteyksen ohi. Väsyneenä, kiukkuisena ja ärtyneenä kirosin maat ja taivaat. Viimein löysin perille. Leirintäalue on aivan Suomenlahden rannalla. Helvetin kallis paikka, otin ilman sähköä yhden yön, niin hinta oli siltikin 21€. Nyt rauhotun.

Kävinkin jo rannassa pyörähtämässä, vesi on pitkään matalaa sekä aivan kirkasta. Pohja unelma pehmeää hiekkaa ja rantaa riittää melkein silmän kantamattomiin. Auringon lasku kruunasi näkymän.





Nälkä alkoi olla jo kova, söin Tupoksessa vain kroissantin. Tässä leirintäalueella on ravintola, ostin Burgerin mukaan, sisällä olisi ollut karaoke ja hirmuisesti ihmisiä. En kestä ihmisiä juuri nyt, syön mieluummin Viltsun seurassa.
Kaikki tuntuvat suuntaavaan ravintolan baariin, olenko vain niin rajottunut tai tiukkapipo, ettei mua todellakaan huvita lähteä istusekelmaan terassille humalaisten kanssa? Kai mä si oon, tai oikeastaan oon väsynyt.
Toivottavasti pihalla ilakoivat ihmiset muistaa että täällä on  hiljaisuus kello 00.00 - 06.00, jos kuulen metelöintiä sillä välillä, menen vaatimaan rahani takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti