Jäämeren rantaan

Päivä 10. Kilometrejä takana 1599
Nuorgam leirintäalue

Eilen aikaisin nukkumaan menemisestä ei tullut oikein mitään, sattumoisin aloin illalla keskustella viereisen karavaanaripariskunnan naisen kanssa. Hän tiedusteli kanistani ja muutenkin että mistä olin. Aloimme myös keskustella Norjaan ajamisesta ja sanoinkin että suunnitelmissa olisi käydä Norjan puolella ihan autollakin. Päädyin lopulta heidän vaunuunsa keskustelemaan ja juomaan punaviiniä. He kertoivat sen päiväisestä ajomatkastaan Norjassa ja näinkin aiheesta pienen videon pätkän. Oikein mukava pariskunta, juttua tuli, mutta jossain vaiheessa aloin miettiä kelloa, kun sitä vilkaisimme oli Se jo lähemmäs kahta yöllä. Kiirehdimme nukkumaan. No itse en osaa mennä nukkumaan ilman yhtä jaksoa Pasilaa tai Paavoa, joten netistä pari Pasila jaksoa vielä katsoin.

Aamulla heräsin ajoissa, naapurini olivat jo autoaan pakkailemassa ja he kertoivatkin että suuntaavat tänään kohti etelää. Itse ajattelin lähteä Norjaan. Tarkoituksena olisi käydä Vadsossa ja Vardossa. Pian saatuani pakattua auton kasaan lähdin matkaan, Viltsu tosin taas kerran hyvin vittuuntuneena ajatuksesta.

Maisemat alkoivat olla huikeita jo mennessä, tie oli aikalailla samanlaista kuin Suomessakin, tosin mutkat oli jollaintavoin erilaisia. Puut kuin katosivat yhtäkkiä tai ei kokonaan mutta melkein.

Vadson jälkeen tie kapeni ja keskiviiva hävisi. Tie mutkitteli tunturien juurella, Norjassa tien paikan määrää luonto ei ihminen. Rotko aina silloin tällöin oikealla puolella ja kuin yhtäkkiä tie muuttui huonoksi ja tuuliseksi. Näinkin isoon autoon kuin tämä, ottaa tuuli vielä erikoisen voimakkaasti, välillä tuntui että lennän ojaan, mutta päättäväisenä jatkoin matkaa. Ennen Vardota oli Ihanan pieni sympaattinen kylä, siihen hetkeksi pysähdyin mutta hetken kuluttua taas jatkoin. Viimein Vardo häämötti edessä. Ajoin sinne asti oikeastaan vain siksi koska kuulin että saareen pääsee vain tunnelia pitkin, joka menee meren alta.
Tunneli oli pelottava, yhtään ei tiennyt menikö ylä vai ala mäkeä, ahdistavan kapea kaista, pimeää ja koko tunneli oli yhteensä hieman alle kolme kilometriä. Koko saarta kiersin etsien hyviä kuvauspaikkoja, mutta mitään ei löytynyt, ahdistuin, halusin pois. Joten tyydyin vain ottamaan kuvan hieman kauempaa.

Lähdettyäni ajamaan takaisinpäin tuuli yltyi. Tällä kertaa oikealta puolelta puhaltava tuuli oli välillä niinkin voimakas että auto ei suostunut kiihtymään, monet mäet matelin ylös asti.
Takastulo matkalla pysähdyin samassa pikkukylässä missä tullessakin, nimeä en nyt muista. Kuitenkin kylä oli jäämeren rannalla, hämmästyksekseni hiekka oli aivan valkoista ja vesi ei nyt niinkään jäistä. Maisema oli hieno, tuuli tosin kävi voimakkaana.

 Tunturi vuoren takaa alkoi nousta uhkaavan näköisiä pilviä joten päätin jatkaa matkaa, vaikka olisin mielelläni kyllä jäänyt jäämeren rantaan istumaan, se luonnonhiljaisuus ja rauhallisuus oli ihmeellistä. ihanaa.

Takaisintulomatka ei ollut helppo, tuuli puhalsi kuin riivattu ja kaikki keskittyminen meni auton pitämiseen tiellä, en voinut maisemia ihastella, halusin vain takaisin Suomeen. Kapealla tiellä autot ohitteli toisiaan sekä minua. Muutenkin pelotti tarpeeksi paljon jokainen vastaantulija, pelkäsin menettäväni auton hallinnan ja vähintään paiskautuvan vastaantulevan nokkapeltiin. Viimein tosin saavuin hieman rauhallisemmalle tien pätkälle, takanani oli rekka. Tie alkoi mutkitella aivan tunturin ja veden välissä, kuin yhtäkkiä rekka lähtee ohi. Tuuli joka rekan mukana tuli oli niin voimakas, että tunsin kuinka se tarttui autoon ja meinasi heittää pois tieltä. Kaikin voimin yritin pitää autoa tiellä ja rekan mentyä ohi oli sydän ja pala hypänneet kurkkuun. Ehkä olen vielä hieman liian kokematon näille teille.
Teiden varsilla näki paljon lampaita, pienet valkoiset pörröiset lampaat söivät ruohoa tienvarsilla. Ihan kuin poroja, piti näitäkin varoa, muutamia hyppäsikin tielle yhtäkkiä. Kuulemma Norjassa sitä ei todellakaan katsota hyvällä jos tälläisen päälle ajat, sainkin neuvon että jos ajan päälle, niin heitän lampaan vaan ojaan enkä kerro kenellekkään. Onneksi pystyin sentään kiertämään tiellä poukkoilleet lampaat.

 Matkalla vielä pysähdyin ihanan kirkon luona, kirkon molemminpuolin oli jäämeri, kuvista sitä ei tosin näy. Hiljaista, hyvin hiljaista. Ketään muuta ei näkynyt, tuuli vaan puhalsi. Kirkko oli juuri maalattu, sen haistoin.

Saavuttuani taas Suomen puolelle menin tankkaamaan ja käväsin kaupassa. Ostin noutoruokaa ja tulin takaisin leirintäalueelle. Tässä olen ainakin seuraavan yön. Mitä huomenna teen, ei hajuakaan, jäänkö vielä hetkeksi vielä tänne... Tuuli on leirintäalueellakin kova, koko auto heiluu kun tuuli myrskyää. Taivas on kyllä kirkas. Menen ehkä käymään joen rannassa, lähden lentoon tuulen mukana.
Viltsun mielipidettä asiaan, että koko Norjan matkan istui pienessä häkissä, yhteensä ainakin viisi tuntia jatkuvasti ajettiin. Pyysin anteeksi, en saanut anteeksi.