lauantai 19. heinäkuuta 2014

Pyhätunturin partaalla

Päivä 5. Kello vähää vaille yhdeksän illalla.
Pyhätunturi.

Saavuttuani autolle pienen patikoinnin jälkeen olin niin väsynyt ja puuduksissa, että otin pienet torkut. Herättyäni kello oli jo melkeimpä viisi ja päätin lähteä kauppaan hakemaan jotakin syömistä. Koko leipähyllyn kiersin etsien karjalanpiirakkaa, mutta lopulta totesin että perkule, mehän olemme Lapissa ja täällä syödään rieskaa! Ostin siis rieskaa. Ja mehujään.

Netistä olin lukenut että täällä olisi jossain uimaranta, mikä onkin hyvin oletettavaa koska vieressä on Pyhäjärvi. Kysäisin yhdestä kahvilasta että missä uimaranta on ja kassaneiti osasikin minut neuvoa oikeaan paikkaan. Rannalle piti kävellä muutama sata metriä pientä metsätietä ja kun rantaan saapui oli se hyvin pikkuinen. Ihmettelin että miten täällä ei ole ketään paikallisia uimassa, tänään on ollut niinkin hieno päivä. Ilmassa hieman jyrähteli ukkonen ja synkähköjä pilviä oli taivaanrannassa. Kokeilin vettä ensin jaloillani ja päätin lopulta pulahtaa. Heti astuttuani hieman syvemmälle veteen ymmärsin miksi täällä ei ketään näkynyt, sillä pohja oli aivan hirveä. Vaikka on tullut uitua ties millaisissa paikoissa, niin tämä oli kyllä pohjanoteeraus, pohja oli kuin mutaa, ihan kuin suo, jonne upposi. Hyi hyi hyi, nopeasti kastauduin ja riensin takaisin autolle. Pohjasta huolimatta näkymä rannalta oli hieno:
Tultuani takaisin Pyhätunturin juurelle parkkeerasin auton jonkun ravintola/luontokeskusken pihaan. Ruuaksi tein itselleni valmis keittoa, valion savuporo-juusto keittoa, oikeasti hyvää! Ja rieskaa, omnom. Huomasin parkkipaikan vieressä leikkipuiston ja koska sisäinen lapseni ei koskaan tyydyty oli pakko mennä keinuun. Istuin varmaan puolituntia keinussa katsellen vain tiellepäin. Vaikka vieressä on karavaanarialue, niin on täällä hiljaista, ei toki niin hiljaista kuin Hossa-järvellä, mutta silleen erilailla hiljaista. Tähän jään varmaan yöksikin.

Mutta kuten aikaisemmassa merkinnässä lupasin, niin lisää kuvia tämänpäiväiseltä:

 ^^ Kuvasta ei ehkä niin hyvin näe, mutta kallioiden välistä tulee vesiputous


 Välillä kuvista ei saa selvää sitä todellista mitta- ja etäisyys suhdetta


 ^^ Okei, mä varmaan tykkään ottaa tälläsiä kuvia. Koko ajan sai pelätä että edelliset vaeltajat tulee takana, kun mun kameran itselaukaisin ei ole se hiljaisin tapaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti