keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Edes takasin

Päivä 16. Kello 22.59
Kilpisjärvi

Edellisen blogimerkinnän jälkeen lähdin katsomaan muistomerkkejä jotka on pystytetty Lapin sodan muistoksi. Muistomerkeille piti hetken aikaa kävellä pientä metsäpolkua, mutta kumma kyllä jalat eivät asiaa pahemmin hakoneet vastaan. Molemmat muistomerkit olivat kiviin kiinnitettyjä laattoja, toisesta ei saanut millään hyvää kuvaa, mutta jälkimmäisestä sain. Lukemani mukaan Lapin sodassa menehtyi yli 700 suomalaista sotilasta.
Muistomerkeiltä lähtiessäni suuntasin jostain syystä Norjaan. Lähes tulkoon heti rajan ylitettyäni kaduin päätöstä. Maisema ja maasto muuttui kuin silmänräpäyksessä, ihan kuin joku olisi päättänyt että tältä näyttää Norja ja muokannut sitä heti rajan määrittämisen jälkeen. Samointein sain esimakua siitä mitä ovat vuoristo tiet ja rotko tien vieressä, korkeanpaikan kammoiselle ei mikään herkullisin paikka Etsin nopeasti kääntymispaikan ja lähdin takaisin, tosin muutaman kuvan kerkesin nappaamaan.

En ymmärrä miksi pistän itseäni ajamaan Norjan puolta, sillä tällä matkalla suuriosa ajo kokemuksista Norjan puolelta eivät ole olleet kovin hyviä. Halusin vain takaisin Suomeen. Minua on ihan turha ikuna kuunaana koskaan pyytää lähteä Norjaan ajamaan asuntoautolla, ei ei. Tämä riittää.
Jotain hyvää kuitenkin siitä oli että päätin lähteä Norjan suuntaan, sillä sattumoisin ohitin Ahdaskurun museosillan, ainoan sillan joka on säästynyt Lapis sodasta. Ei silta kummoinen ollut, mutta tulipahan nähtyä.


Ajettuani takaisin menin takaisin Kilpisjärven rantaan ja istuskelin siellä kivellä ainakin parikymmentä minuuttia, rauhoittavaa, mutta kylmää.
Yöksi tulin takaisin samalle leirintäalueelle, yksi ulkomaalainen nainen auttoi minua peruuttamaan auton paikalleen,ja onnistuin laittaa auton tälläkin kertaa vinoon. Ikkunat oeln täksi yöksi tukkinut hieman paremmin ja äsken täällä oli melkeimpä lämmin (!). Kohta nukkumaan, ensin katson kyllä yhden dokumentin loppuun.
Ja joku norjlainen tykkäsi kuvastani instagramissa, jeij
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti