Suoločielgi alias Saariselkä

Päivä 6. Kilometrejä takana 993.
Kaunispää, Saariselkä

Yön nukuin kuin tukki ja taju enemmänkuin kankaalla. Kerran heräsin hieman enne seitsämää, mutta tyytyväisenä jatkoin taas uniani. Jokin tuossa autossa on semmonen että siellä väsyttää ja saa hyvin unta. Tai tosin osa syynä voi olla ollut eilinen ulkoilukin, leikkipuistoissa on aina niin rankkaa.
Kuitenkin lähdin hyvissäajoin ajamaan, Viltsu tosin osoitti taas mieltään kun jouduin sen siirtämään pikkuhäkkiin matkan ajaksi. Pitäis käydä ostaan sille harja, kun tuntuu karvaa lähtevän, stressiä varmaankin.

Matkalla poikkesin Sodankylässä. Kylällä oli hyvin hiljaista, mutta voi toki johtua siitäkin että tänään on sunnuntai. Näin kyltin vanhasta kirkosta, ajattelin no mikäpä ettei kävisi pyörähtämässä. Hautausmaan takaa löytyi ihanan sympaattinen puukirkko. Kirkko on rakennettu 1600-luvun loppupuolella ja toki sitä on kunnostettu jonkinverran, mutta kuulemma kunnostaessa ollaan tarkalleen jäljitelty alkuperäisiä rakenteita. Sisäänpääsy kirkkoon oli ilmainen, sisällä tuoksui terva.

 Kirkon alttari:

 Uusi kirkko oli rakennettu muutaman sadan metrin päähän vanhasta, siellä oli parhaillaan menossa sunnuntai jumalanpalvelus, joten en kehdannut käydä sisällä:

Matka Sodankylästä jatkui. Viltsu edellen murjottaen pikkuhäkissä käänsimme keulamme taas kohti pohjoista. Matkalla näkyi todella paljon matkamuisto myymälöitä, meinasin pysähtyä matkamuistomyymälä kahvilaan, mutta kun tietää millaista riistoa jotkin matkamuisto myymälät on, niin jatkoin tyytyväisenä matkaa.
Muutamaan kertaan näki poro varoitus kylttejä, kuulemma olen nyt kolarialttiilla poroalueella. Yksi poro seisoikin keskellä tietä, harmaata asfalttia vasten valkoista poroa on hankala havaita. Poro jolkotteli viereisellä kaistalla, hidastin tietysti ja livuin poron ohi, joka ei ollut kuin moksiskaan siitä että hänet ohitin.

Viimein saavuin Saariselälle. Saariselkä on ainakin itselleni ennestään tuttu, olen täällä aikaisemmin muutamaan kertaan käynyt, mutta viimeisemmästä kerrasta on vierähtänyt jo monta vuotta. Muutamia tie muutoksia on tullut, mutta silti hyvin samanlaiselta kuin ennen kaikki näytti. Yhtään varjopaikkaa en autolle löytänyt, sillä aurinko paistaa lähes kirkkaalta taivaalta. Joten päätin ajaa Kaunispään päälle. Auto huusi halleluujaa ja minä perkelettä kun mäkeä kavuttiin. Mutta ylös asti päästiin niukinnaukin. Vaiva oli sen arvoista sillä maisemat ovat sitäkin upeammat. Nyt istun maisemakahvilassa, oikealla puolellani avautuu näkymä tuntureista taivaanrannassa, jokainen eri sinisen värisenä. Muumilimsaa ja vohvelia tälleen välipalaksi, jiphii.

Kohta lähden alaspäin, se mitä siitä tulee, on vielä arvoitus.