sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kaunispään päänpäällä

Päivä 6. Kello seitsämän illalla.
Kaunispää, Saariselkä

Pääsin turvallisesti alas Kaunispäältä. Vein auton ainoaan varjopaikkaan minkä löysin. Kanin jätin autoon ja itse lähdin kiertämään Saariselän keskustaa. Aurinko porotti suoraan niskaan ja oli kuuma, vaikka lämpöasteita olo hitusen alle 25. Kiersin noin muutaman kilometrin lenkin ja katsoin kartasta mihin sitä huomenna menisi kävelemään, jos vain jalat kerkee viimeisimmästä kävelystä toipua huomiseen mennessä, pohkeet huutavat yhteen ääneen aamenta.

Menin kävelyn jälkeen käymään Kuukkelin kaupassa, josta löytyy niin ruokaa kuin matkamuistojakin. Rieskaa ostin, tottakai ja koska nälkä alkoi jo olla kova niin viereisestä Kuukkelin ravintolasta ostin itselleni pizzaa mukaan.

Saatuani syödäkseni aloin miettimään mahdollista yöpaikkaa, hotellin pihassa kävin kääntymässä, mutta parkkipaikkoja oli vain hotellin ja kylpylän asiakkaille. Kaupan pihaan en halunnut jäädä, päätin siis ajaa takaisin Kaunispäälle. Auto kuin viimeisillä voimillaan raahasi meidät taas toistamiseen huipulle. Tein noin tunnin kävelykierroksen tässä huipun tuntumassa, katselin maisemia ja mietin seuraavien päivien suunnitelmaa. Ehkä jään tänne huipulle yöksi, ehkä palaan huoltoaseman pihaan. Mutta aikaa on vielä muutama tunti, joten siihen asti istun huipulla nauttien tunturi ilmasta.

Koska tähän väliin ei ole uusia kuvia, niin kuva kartasta josta havainnollistettuna ajettu matka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti