sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Älä huido, ota offia

Vaikka kuinka lupasin itselleni että aloitan tarvittavien tavaroiden hankkimisen ajoissa, niin toisin taas tein. Eilen heräsin ajatukseen, että hemmetti, aikaa on viikko enkä ole miettinyt mitään mitä tarvitsen mukaan. Onnekseni olen joskus alku suunnittelu vaiheilla kirjoittanut ostoslistaa mahdollisista hankittavista tavaroista, raakkasin hieman listaa ja lähdin prismaan.

Mukaan tarttui ties mitä, enkä edes kaikkea tarvittavaa saanut ostettua. Mutta, koska ötökät, haalin itikkamyrkkyjä ison kasan.
Itikkamyrkkyjä ei voi Lappiin lähtiessä olla koskaan liikaa. Ja kärpöslätkä, koska tänäkin aamuna joku **tun kärpänen piti hereillä puoli aamua.

Vaikka ei olekaan kovin ympäristö ystävällistä lähteä asuntoautolla Lappiin, niin yritän hieman hyvittää hiilijalanjälkeäni. Kauan olen jo etsinyt ympäristöystävällisiä pesu/tiskiaineita. Sillä saatan joutua pesemään tiskit järvivedellä tai ylipäätään luonnossa. Löysin sopivat pesuaineet prismasta, kallistahan viherpiipertäminen on, mutta pitää sitä ottaa ympäristöstään vastuuta.
Ja koska suosin suomalaista, matkaani otan kierrätyspaperista tehdyt wc ja talouspaperirulla paketit.
Shampoon luontoystävällisyyttä en tiedä, mutta sanotaan, että suosimme suomalaista.

Eikä tavaroiden pakkaaminen tietenkään ole mitään ilman ympärillä häiritsevää apuria joka puskee vuorotellen jokaisen itikkamyrkkypullon kumoon. Ja aurinkorasvapullon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti